Oikeasti viimeisestä shampoopesusta on kulunut kauemminkin mutta sovitaan että nyt ollaan oltu viikko ilman.

Pesin hiukseni viimeksi viime perjantaina kolme päivää sitten ruokasoodalla. Samalla tein etikkahuuhtelun ja tämän jälkeen hennasin hiukseni. Väriä pidin päässä 3 tuntia ja kävin vielä saunan lämmössä jotta vaikutus tehostuisi.

Hennauksen jälkeen hiukset tuntuvat aina tosi paksuilta mutta myös karheilta ja aika kuivilta. Käsittääkseni hennaus kuivattaa hiuksia samalla kuin hoitaa.

Tällä hetkellä hiukset ovat juuresta noin 10cm alaspäin todella rasvaiset ja lähmäiset. Pakko pitää niitä kiinni että kehtaa kulkea ihmisten ilmoilla. Latvat ovat normaalin kuivat. Tekisi mieli pestä hiukset mutta sinnittelen huomiseen koska hennauksenkin jälkeen on hyvä pitää kolme päivää pesutaukoa että väri pääsee syvenemään hiuksissa. Aiempaan kirjoitukseen laittelin hiustenpesuvinkkejä, aion huomenna kokeilla tuota kananmunapesua. Sooda kuivattaa hiuksia aika kovasti vaikka pesee ne kyllä yllättäen puhtaiksi.

Tällä hetkellä olo hiusten kanssa on inhottava, tuntuu että rasva valuu hiuksista kasvoihin asti, koko yleisolotila on inhottavan lähmäinen. Aion silti sinnitellä vielä, tiedän että shampooton hiustenhoito toimii koska lapseni hiuksia en pese shampoolla kuin ehkä kerran pari kuussa ja hänen hiuksensa eivät ikinä rasvoitu vaan näyttävät terveiltä ja elinvoimaisilta.

Tämä alun siirtymävaihe vaan tekee pikkaisen tiukkaa. Tässä kuva hiuksista nyt: